skip to main |
skip to sidebar
EBBien kasvuvauhti on aika huima. Tänään vaihdettiin taas vesiä ja tarkasteltiin tilannetta hieman tarkemmin. Podeja tulee itsestään ja kukkia on jatkuvasti. Tässä vaiheessa nypin satunnaisesti osan vielä pois, kun ei ihan tässä vaiheessa tarvitse vielä päästä sadonkorjuuseen.
Onneksi vähän ajan päästä (ehkä n. pari viikkoa) saa siirtää osan näistä kasvihuoneeseen. Kuvan mittasuhteet eivät oikein tässä pääse oikeuksiinsa, kun kuva on otettu yläviistosta. Tyydyin Ixuksen antiin, kun muutenkin ilta venähti sen verran pitkälle. :)

Vertailun vuoksi tilanne jotakuinkin tasan vuosi sitten, kun edellinen kausi siirtyi parvekkeelle lasien taakse. Ero on järjetön. Pääsyyllinen tähän on aikaisempi aloitus ja paljon viimevuotista parempi valaistus. Myös aktiivisella pH:lla on varsinkin passiivihydroissa suuri merkitys.
Noniin. Eilen pystyteltiin kasvihuonetta, ja tänään se tuli valmiiksi - 9m2 lisätilaa, joista osaan laitetaan chilejä. (Allekirjoittanut tosin luisti tämä päivän talkoista.) Pohjatöissä riittää vielä hommaa, mutta onpahan ulkonakin ihan liian kylmä edelleen. Ei siis mikään kiire.
Pystyttäminen oli yllättävän helppoa, kun kaikki oli sen verran isoissa palasissa. Ohjeissa olisi kyllä ollut vähän parantamisen varaa. Sanotaan, että n. 4-5h kahdelta henkilöltä riittää erittäin hyvin ja aikaa jää vielä kahvitteluunkin.
Tämmöinen siitä nyt sitten tuli ja sisuksetkin on pääosin valmiina. Sisälle vasemmalle seinustalle tuli 3 x 1m:n kestopuusta tehty laatikko, johon tavallista multaa. Tähän tulee kasvusäkkejä tomaatteja yms. varten. Oikealle seinustalle tulee chilejä. Ehkä joskus helatorstain paikkeilla aattelin siirtää, jos vaan kelit sallii. Suurimmaksi osaksi tänä vuonna varmaan suositaan vielä niiden osalta multaviljelyä.
Vielä tukirakenteita, hyllyjä yms. laitetaan tarpeen mukaan kunhan sinne asti päästään.

Kesäaikaan! Parveke tuli siivottua ja asennettua toiselle ikkunalle tilapäinen ikkunalauta, kun ei kaikki chilit enää tunnu mahtuvan lampun alle. Saisi ilmat jo lämmetä, niin pääsisi parvekkeelle.
Kuukausi menee vielä joka tapauksessa, ennenkuin lasienkaan taakse oikein voi mitään laittaa.
Sadepäiville erittäin hyvä keittoresepti, joka on alunperin jostain netistä bongattu. Ei nyt vaan muista yhtään mistä. Sitä on kuitenkin modattu jonkun verran.
1 sipuli
valkosipua n kynttä (maun mukaan)
1 prk (400g) tomaattimurskaa
1 prk (400g) kookosmaitoa
1 pss katkarapuja (n. 200g)
chiliä (tuoretta tai jauhetta tms)
Ja näin se menee:
Ota katkaravut sulamaan. Ruskista hienonnettu sipuli, tuore chili (optio) ja valkosipuli öljyssä. Lisää n. 1 tl hunajaa ja ~1 rkl sitruunamehua sekä suolaa. Kaada tomaattimurska sekaan. Mausta tässä vaiheessa niin tuliseksi, kuin haluat. Itse lisään tähän myös n. 1rkl currya, inkivääriä ja paprikaa. Anna porista 10 min. Lisää kookosmaito ja keitä paksuksi (n. 10min). Lopuksi lisää katkaravut. Mausteeksi/koristeeksi tuoretta tilliä tai persiljaa. Parasta tuoreen ruisleivän tai patongin kanssa.
Tätä voi modifioida käyttämällä esim. katkisten tilalla kanaa (ja/tai) papuja + paprikaa.
Ilma alkaa vähitellen lämpiämään ja aurinko on paistanut muutamana aamuna jo oikein kivasti. Kasvitkin saavat siitä osansa. Aletaan siis pikkuhiljaa päästä myös luonnonvalon makuun. Hyvä niin, nimittäin kasvu alkaa olla sitä luokkaa, että osa kasveista pitää siirtää isompiin ruukkuihin ja alkaa tila loppua uhkaavasti kesken, eivätkä kaikki mahdu ESLin alle. Pitää siis tehdä ilmeisesti kompromissejä ja raivata lisää tilaa... ;)