Hae tästä blogista

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Vapputunnelmia



Ennenkuin ehtii kolmannen kerran kirjoittaa, niin kasvihuonekausi alkaa olla jo ovella. YLEXin Parasta Ennen -ohjelman siivittämänä malttaa jotain laittaa taas vaihteeksi ylös.

Bubblerissa esikasvatuksessa olleet kasvit on siirretty EBBiin. Melkoiset juuret olivat kasvattaneet. Kannattaa kyllä jatkossakin suosia bubbleria kasvualustana vesiviljelyn esikasvatuksessa. Todella helppo ja huoltovapaa viritys. Taisin kerran vaihdella 2 kk:n aikana vesiä ja vähän lisätä lannoitteita parin pH-kontrollin lisäksi. Kasvit kasvoivat oikein kivasti.

Multakasveista osa on siirretty isompiin ruukkuihin. Osa odottaa edelleen "maitopurkkiasteella", kun pieni tilanpuute verottaa niiden siirtämistä isompiin. Hain isoja hammarplastin muoviruukkuja (3-5e kpl koosta riippuen) rautakaupasta. Siistin näköisiä ja varmasti ajaa asiansa.

Kasvihuoneessakin alkaa olla siedettävän kuuma. Pari koekasvia on siellä testattavana. Kylmyys tuskin on ongelma. Tuplakerros kennomuovi pitää aika hyvin lämpöä, vaikka yöllä laskisikin lähelle nollaa. Parvekkeellakin on lasien ansiosta yöllä lähes 10 astetta lämpöisempää kuin ulkona. Melko hyvin nekin siis eristävät.

Tässä kuvassa habanero sudden death vielä toistaiseksi bubblerissa. Kuva on muutaman viikon vanha ja kasvikin on jo siirretty EBBiin.








Valkosipulin kynnet ovat viime kesän "hittituote". Vielä on nagakynsiä jäljellä. Niillä saa kyllä sopivasti makua ruokaan kuin ruokaan. Suosittelen.


Näissä tunnelmissa parveke- ja kasvihuonekauteen. Siitä viimeistään ensikerralla.

Klara Vappen!